Puheenvuoro >  Suomen ruokamatkailun valtti on idän ja lännen sulautuminen

Suomen ruokamatkailun valtti on idän ja lännen sulautuminen

Ruokamatkailu on erikoismatkailun muoto, jossa ruoka ja juoma sekä ruokaelämysten kokeminen ovat ainakin osittainen syy matkustaa kyseiseen kohteeseen.

Usein minulta kysytään, miksi Suomessa pitää kehittää ruokamatkailua.

Kiinnostus ruokaa ja ruokamatkailua kohtaan on lisääntynyt. Ruoka on aina ollut tärkeä osa matkailua ja yhä useammin ihmiset valitsevat matkakohteensa ruuan perusteella.

Viime vuonna tekemämme tutkimus osoitti, että maailmanlaajuinen kiinnostus ruokamatkailua kohtaan on lisääntynyt huomattavasti. Matkailusektori on nostanut ruokamatkailun yhdeksi kiinnostavaksi ruokailun trendiksi.

Ruokamatkailun kehittäminen hyödyttää eri aloja ja erilaisia alueita. Erityisesti se hyödyttää maaseutujen pienyrittäjiä, koska se keskittyy paikallisten erikoisuuksien ja aitojen alueellisten tuotteiden etsintään.

Ruokamatkailu tuo uudenlaista yhteistyötä elintarvike-, horeca- ja matkailualoille. Kansallinen matkailustrategia korostaa matkailualan yhteistyötarvetta elintarvikesektorin kanssa sekä ruokaelämysten matkailullista kehittämistä yhteistyössä ravintoloiden kanssa.

Maakunnissa nähdään tärkeänä, että elintarvikesektori ja matkailuelinkeino lisäävät yhteistyötä.

Suomen erikoisuus on ennen kaikkea, että täällä itä ja länsi kohtaavat ruokalautasella. Lisäksi meillä on vahvat maakunnalliset ruokaperinteet ja erinomaiset luonnon raaka-aineet, joita hyödynnetään.

Tässä ehdotuksiani kesän ruokamatkakohteiksi:

Aloitetaan Hämeestä Heilan lähiruokatorilta. Siellä saa hyvän käsityksen pienten suomalaisten yritysten raaka-aineista. Torilta saa upeat mökki- tai piknikeväät kuten vastanostettuja uusia perunoita ja niiden seuraksi kalatuotteita, tuoreita vihanneksia ja erilaisia makkaroita, pienten juustoloiden juustoja, tuoretta leipää, juomaksi pienpanimoiden olutta tai tilaviiniä ja jälkiruuaksi vaikka tuoreita mansikoita.

Hämeessä ja Kymenlaaksossa on myös kauniita kartanoita, kuten Kartanoravintola Lehmushovi, Katisten kartano ja Moision taide- ja pitokartano. Kartanot huokuvat ruokaperinteitä, joista on saatu inspiraatioita tämän päivän moderneihin suomalaisherkkuihin.

Kesäkuumalla kannattaa lähteä myös vesille viilentymään. Saaristomereltä tai Itä-Uudenmaan rannikolta löytyy useita kalastajatiloja, jotka tarjoavat kalastusretkiä ja saaristolaispöytiä.

Karjalassa voi päästä itsekin keittiöpuuhiin. Joensuun torilla Martat opettavat kädestä pitäen karjalanpiirakoiden tekoa.

Lapissa riittää luontoelämyksiä. Poro on itse oikeutettu lihaherkku, jota voi nautiskella useissa eri muodoissa ja tilanteissa. Keittiömestarien taidokkaina herkkuina poroa saa RovaniemiMenu -ravintoloissa.

Mirja Hellstedt

27.6.2008

Mirja Hellstedt