Opetusministeriö: Ruokakulttuuri on tärkeä kulttuurin alue
Opetusministeriö on lisännyt verkkosivuilleen näkemyksensä ruokakulttuurin merkityksestä osana suomalaista taiteen ja kulttuurin kenttää. Ruoka on otettu osaksi kulttuuripolitiikkaa, sen tarkemmin ruokakulttuurin asemaa ei aiota virallistaa.
Ministeriön mukaan ruokakulttuurin ottaminen osaksi kulttuuripolitiikkaa on nykyisen kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin linjaus, jonka hän teki ministerikautensa alussa.
Kotitalousopettajien liitto ja MTK käynnistivät huhtikuussa nimien keruun adressiin, jolla aiotaan vedota opetusministeriöön kulttuurin määritelmän muuttamiseksi niin, että ruokakulttuuri saa virallisen paikan muiden kulttuurinalojen rinnalla.
Neuvotteleva virkamies Hannele Koivunen opetusministeriön kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osastolta kertoo, että ruokakulttuurin tai muiden uusien taiteen alojen asemaa ei virallisteta. Ne otetaan osaksi kulttuuripolitiikkaa, jota tuetaan ja edistetään mahdollisuuksien mukaan.
- Ruokakulttuuria olemme jo tukeneet rahallisestikin esimerkiksi kokkimaajoukkueen kautta. Pidämme hyvänä sitä, että ruokakulttuuria tuodaan aktiivisesti esiin erilaisilla tavoilla sekä alan toimijoiden että harrastajien kautta, Koivunen sanoo.
Opetusministeriö on myös mukana hallitusohjelman Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelmassa, joka pyrkii lisäämään suomalaisen ruoan arvostusta.
Ministeriön verkkosivulla kuvaillaan, että ruokakulttuuri on tärkeä kulttuurin alue ja myös osa kulttuuriperintöä. Ruoka on ollut aiheena ja sisältönä suullisissa ja kirjallisissa kertomuksissa, musiikissa, teatterissa, kuvataiteessa, valokuvissa ja elokuvissa. Se voidaan myös tuotteistaa eri taidemuotojen kautta - olkoonpa kyseessä vanhojen ruokalajien ja syömätapojen elvyttäminen, niiden uudenlainen soveltaminen tai uudet tuotteet ja kokeilut. (Ruokatieto - Laura Lounasheimo)
Ruoka halutaan virallisesti osaksi kulttuuria (15.4.2009)
Muualla verkossa:
Opetusministeriö: Ruokakulttuuri