Valitse vege -kampanja ehdottaa kouluihin kasvisruokapäivää
Koulujen kasvisruokailua pyritään lisäämään elokuussa alkaneella Valitse vege -kampanjalla. Sen tavoitteena on saada Suomen kouluihin viikoittainen vegaanihenkinen kasvisruokapäivä yläaste- ja lukioikäisille oppilaille.
Ympäristöministeriön rahoittamaa kouluruokakampanjaa toteuttavat eläinoikeusyhdistys Fauna ry ja Vegaaniliitto. Vuoden rahoituksen saaneessa projektissa ovat lisäksi mukana Suomen Luonnonsuojeluliitto ja Maanystävät.
Vegekampanja on käynnistynyt verkkosivujen muodossa. Verkkoon on koottu kasvisruokailua perustelevaa tietoa ja reseptejä sekä testi Testaa kuinka vege olet. Sivuston mukaan kampanjassa halutaan tuoda esille kasvisruokien monipuolisuutta, ravitsevuutta, herkullisuutta ja trendikkyyttä.
"Tarpeen ruokakulttuurin muovaamisessa"
Kampanjan projektikoordinaattorin, Vegaaniliiton Kaj Lomanin mielestä kampanja on tarpeellinen nykyisen ruokakulttuurin muovaamisessa. Loman toivoo kampanjan rohkaisevan monia sekaruokailijoita kokeilemaan kasvisruokia ja toisaalta tukevan kasvissyöjiksi ryhtyneitä.
- Samalla kun toiset tietoisesti lisäävät lihan kulutusta, ryhtyvät toiset kasvissyöjiksi tai vegaaneiksi, Loman analysoi vallitsevia trendejä.
Myös maito ja muna pois
Kampanjan mukaan kasvisruokapäivän ruokien valmistukseen ei käytetä maitotuotteita tai kananmunaa, jos niiden sijasta voidaan käyttää esimerkiksi soija- tai viljapohjaisia valmisteita.
Kasvisruokapäivä toteutetaan niin, että kaikille ruokailijoille tarjotaan yhtenä päivänä viikossa kasvisruoka, eikä samana päivänä tarjota liharuokia lainkaan. Kasvisruokapäivän voi pitää myös itse valitsemalla kerran viikossa kasvisruoan, jos se on koulussa mahdollista, ja suosimalla kasvisruokailua kotona.
Järjestäjien päämääränä on antaa oppilaille mahdollisuus vähentää eläinperäisten ruoka-aineiden, kuten lihan, maidon ja kananmunan määrää ruokavaliossaan. "Näin suomalainen ruokavalio monipuolistuu, ruokailun ympäristökuormitus vähenee ja elintarviketeollisuus saa riittävän syyn ryhtyä kehittämään enemmän kasviperäisiä ruokajalosteita", verkkosivuilla sanotaan.
Vallitsevat viralliset ravitsemussuositukset eivät kampanjan mukaan riittävästi huomioi ympäristöarvoja, tuotantoeläinten kohtelua tai maailman nälkäongelmaa. (Ruokatieto - Laura Lounasheimo)
Ympäristöpassi kannustamaan ruokapalveluiden kestäviä hankintoja (8.4.2009
Vegaani panostaa monipuoliseen ruokavalioon (7.1.2009)
Ruoka muodostaa ainakin kuudesosan ekologisesta selkärepustamme (3.11.2008)
Muualla verkossa:
Valitse vege -kampanja