Sikojen huonosta hoidosta kohu Ruotsissa
Ruotsalainen eläinoikeusjärjestö Djurrättsalliansen julkaisi tällä viikolla verkossa kampanjan Ett liv som gris, elämä sikana, joka sisältää salaa kuvattua materiaalia ruotsalaissikaloiden olosuhteista. Kuvissa nähdään sairaita ja kuolleita sikoja, puremista, ahtautta ja likaisia tuotantotiloja.
Djurrättsalliansenin mukaan lähes jokaiselta tilalta löytyi selkeitä eläinsuojelurikkomuksia, ja paljastuksista seuraa poliisitutkintoja. Järjestön aktivistit olivat kahden vuoden aikana käyneet luvatta kuvaamassa noin sadalla sikatilalla, eli noin joka kymmenennessä ruotsalaissikalassa.
Suomalainen Oikeutta Eläimille -järjestö sanoo tukevansa ruotsalaisten aktivistien toimia. Myös Oikeutta Eläimille julkaisi kaksi vuotta sitten salaa kuvattua materiaalia noin sadalta suomalaiselta kotieläintilalta, joista 60 oli sikaloita. Ruotsin materiaali on samankaltaista kuin Suomessa, yhdistys katsoo.
Suomessa videot johtivat useisiin viranomaistarkastuksiin ja rikostutkintoihin. Jotkin tiloista saivat vaatimuksen korjata olosuhteita, mutta oikeudenkäynteihin puutteet eivät johtaneet.
Jordbruksverket: Puutteellinen hoito yleinen ongelma
Ruotsin maatalousvirasto Jordbruksverket ilmoittaa tiedotteessaan suhtautuvansa esiin tulleeseen materiaaliin vakavasti. Se tuomitsee sääntörikkomukset sekä eläimille aiheutetun kärsimyksen. Viranomainen korostaa, että vastuu lakien ja ohjeiden noudattamisesta on ensisijaisesti tuottajalla ja toiseksi elinkeinolla.
Rikkomuksista viranomaiset nostavat esiin erityisesti puutteen tilasta, puhtaudesta ja oljesta tai muusta virikemateriaalista sekä emakoiden liiallisen kytkemisen häkkeihin. Sairaita ja loukkaantuneita eläimiä on hoidettava, hoitoon on löydyttävä erillinen tilan ja kun hoito ei tehoa, eläin on lopetettava. Virasto on saanut käsityksen, että kuvissa näkyvän kaltainen puutteellinen hoito on yleinen ongelma alalla.
Virasto haluaa palauttaa kuluttajien luottamuksen ruotsalaiseen sianlihantuotantoon ja eläinsuojelulainsäädännön tuomaan lisäarvoon. Lähipäivinä virasto aikoo tavata lihaketjun osapuolia, asiasta kiinnostuneita järjestöjä ja valvontaviranomaisia sopiakseen yhteisistä linjauksista ongelmien ratkomiseksi. Myös viraston eläinsuojeluneuvosto käsittelee aihetta ensi viikon kokouksessaan. (Ruokatieto)
Muualla verkossa:
Jordbruksverket: Så ska grisar ha det!
Djurrättsalliansen: Ett liv som gris